OneShot(?) - Hyvästi + muuta

Hyvästi

Naputtelin sormillani puisen pöydän karheaa ja kylmää pintaa.
Puraisin huultani, etten alkaisi taas itkeä. Olit tehny sen.
Tänään, kymmenisen minuuttia aikaisemmin sä olit tullu mun luokse ja sanonu
ne sanat, joita mä olin aina pelänny. Mä tiesin, et sä sanoisit sen joskus.
Tietty mä olin kuullu ne juorut ja puheet siitä kuinka haukuit ja puukotit mua selkään,
sillon kun mä en ollu näkemässä. Ja silti sä et ollu sanonu mulle sitä aikasemmin.
Annoit mun itkee ja ryvetä itsesäälissä, pelossa, miettimässä sitä, milloin sä sanoisit sen. Milloin ja mitä mä olin tehny väärin, et sain kokee tän? Oikeestaan aika paljonkin.
Mä olin tehny kaiken väärin. Mutten ollu välittäny siitä enne tätä.
Se yks lause pieni lause, jossa kerroit jättäväs mut, kaikui yhä mun päässä.
En tienny, miten mä oli kestäny tätä jo näin kauan. Mut enää mun ei tarviis miettii sitä.
Avasin hiljaa sen vieressäni olevan puulipaston laatikon, ja laitoin käteni sinne.
Tartuin siellä olevaan metalliseen ja kylmään esineeseen, jota olin siellä piilotellut.
Sitten kuulin ovikellon soivan. Mä näin jo ikkunaasta, et sä olit tullut sinne hetkee aikasemmin. Vedin käteni ulos laatikosta, ja puristin yhä kovemmin kädessäni olevaa esinettä. Nousin seisomaan ja kävelin hiljaa ulko-ovellemme. Avasin oven ja kohotin sen esineen, pyssyn, pääni korkeudelle, niin että se osoitti kallooni. Katsoit kauhistunein silmin minua. ''Ann, ei sun tarvi tehä tota, mä..'' Sopersit. Kasvoilleni kohosi pieni virne.
''Sori vaan, mä tiiän ettet sä tarkota tota, mä en jaksa tätä enään. Hyvästi.''
Painoin liipasimesta. Kuului se odotettu, kova pamaus.
Juuri sillä hetkellä kiirehdit huutamaan, ''Mut mä rakastan sua, Ann!''
Sitten kaikki pimeni.


Siinä se, aika lyhyt kyl oli muttamutta : d Sitten sen kaveriksi pari muuta angstikirjotuspätkää.

Sait minut itkemään, ihana.

Sait minut itkemään, ihana.

Sainko? :c No mutta kiitos. :----)

Kumeat, pienet tömähdykset kantavat läpi asvaltin.
Pistävä kipu tuntuu lävistävän rintakehän
Pilvinen taivas muuttuu yhä tummemmaksi ja tummemmaksi, ja pian alkaa sade.
Juokseminen vaikeutuu, ja hetken meinasin jo lopettaa.
Mutta se ääni, kuiskaukset, kietoutuvat ympärilleni
Latelevat lupauksia, ruokkivat pakkomiellettä, sairautta
''Pian olet täydellinen, älä vain lopeta, älä ikinä lopeta''

En enään tunne muuta kuin veren
valuvan jalkojani pitkin.
Sen maun suussani.
Mutten voi, en voi lopettaa.
Vielä juoksen tieni täydellisyyteen, pian olen yhtä sisareni kanssa.
Kauniin sisareni, Anan, vielä joskus olemme yhtä, olemme täydellisiä.



-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Pikkuhiljalleen siihen tottuu
kipuun
tuskaan
ääneen, joka huutaa ruokaa
siihen miten veitsi lävistää ihon ja veri pääsee valumaan

Mutta ne katseet ei ikinä lakkaa satuttamasta
Ettekö ymmärrä, että se satuttaa aina vain enemmän ja enemmän
Te saatte tän kaiken aikaan

Te saatte aikaan viillot ja sen, miten luut piirtyvät yhä selvemmin esiin
Ja sitten vielä kehtaatte jatkaa
Mutta onneksi olen pian poissa

Pian näen valon tunnelin päässä, pian voin sanoa hyvästit ikuisiksi ajoiksi.

Aivan ihanaa tekstiä ja koskettavaa <3 kaikki maailmojen ilkimysten pitäisi lukea nuo, aivan loistavaa työtä

Kiitos! :D Ihana kuulla kehuja (:

Mä en voi käsittää miten jotkut osaa kirjoittaa noin kauniisti ;___; Mä en ikinä pystyis tollaseen. Love.

Kaunista, erittäin kaunista. Kyynel valui jo poskea pitkin. Rakastan

aa oikeesti mitä ;___; kiitos hirveesti <3 katon jos saisin joku päivä laitettua tänne näitä lisää