OS; Hyvästi ikuisesti, mummi

OS; Hyvästi ikuisesti, mummi
Tarinan kertoo alussa 6-vuotias tyttö, mutta lopussa tyttö on jo 15-vuotta.

ALKU (Menneisyyttä)
Mummi piti minua kädestä ja ohjasi minut isoille puu portaille. Portaat veivät suuren puiseen rakennukseen. Kirkkoon. Portaat olivat liukkaat mutta mummin käsi piti minut pystyssä. Mummi raotti suurta puu ovea jonka takaa aukeni valtavasti rivissä olevia penkkejä. Mummi istuutui takimmaisen rivin penkille ja pyysi minut viereensä. Kapusin korkealle penkille. Mummi riisui hattuni ja päälys takin, ja laittoi ne sitten viereemme penkille. Edessä oleva hassusti pukeutunut mies alkoi puhua, mutta en mattanut kuunnella. Katseiln mieluummin seinässä olevia maalauksia.
-Mummi käy tuolla edessä, pysy tässä, hän sanoi ja lähti eteen. Monet muutkin menivät sinne. Seurasin katseellani tarkkaan mummia. Hän kumartui puisen arkun päälle ja suukotti siellä olevaa juttua. Sitten hän lähti kävelemään takaisin. Olin erottavinani kyyneleet mummin silmäkulmissa mutta hän pyyhkäisi silmiään nopeasti kädellä ja en enää nähnyt niitä.
-Miksi sinä itkit? kysyin kun mummi istui takaisin viereeni. Mummi katsoi minua hetken mutta ei vastannut, sitten hän katsoi takaisin kirkon etuosaan. Hassusti pukeutunut mies puhui taas ja kirkon valtasi laulu. Laulu kuulosti tosi surulliselta. Sitten pari miestä meni eteen, otti arkun jalähtivät kantamaan sitä. Se oli kauniin punaruskea ja vanhan näköinen. Miehet kantoivat sen ulos ovista, joista me mummin kanssa tulimme sisään.
-Nyt lähdetään kotia, mummi sanoi ja auttoi minua pukemaan takin. Sitten hän tartui käteeni ja auttoi minut alas portaita. Kävelimme kotia yhdessä. Käsi kädessä.

Aamulla mummi laittoi minulle takin ja pipon päähän. Me menisimme aamukävelylle. Sitten mummi antoi minulle kukka kimpun toiseen käteen ja otti minua toisesta kädestä. Hänen toisessa kädessä oli kynttilä. Lähdimme kävelemään kohti hautuumaata.
-Miksi äiti ei ole kotona? kysyin ja roikutin kukkia kädessäni. Mummi näytti väsyneeltä mutta koitti vastata pirteästi.
-Äiti ei voi enään tulla kotia.
-Eiköhän enää rakasta minua? kysyin ja väänsin itkua. Mummi ohjasi minut porteista sisään ja osoitti hautaa joka näytti uudelta. Juoksin sen luo.
-Äitisi rakastaa sinua aina, hän ei vain voi enää olla täällä. Mutta hän on sinulla aina täällä, mummi sanoi ja painoi käteni omalle rinnalleni. Sinne jossa äiti oli kertonut sydämen olevan.
-Missähän nyt on? laskin käden alas.
-Hän nukkuu nyt tuolla, mummi sanoi ja laski kynttilän haudalle.
-Ei, ota äiti pois tuolta, ei maan alla voi elää! kiljuin ja syöksähdin haudanpäälle. Mummi laskeutui viereeni.
-Vaikka hänet otettaisiin sieltä pois, hän ei enää voisi elää. Äiti on kuollut, mutta hän suojelee sinua kyllä, mummi sanoi surullisesti.
Laskin kukat äidin haudalle. kuollut, mietin hiljaa mielessäni.
-Kuka minua nyt suojelee ja rakastaa? Jäänkö minä yksin? Annoin kyynelten valua yli.
-Minä suojelen sinua, mummi sanoi ja tarttui käteeni. Hänen ei tarvinnut sanoa että hän rakastaa minua, sillä hänen silmänsä kertoivat sen paremmin kuin sanat.
-Mennään kotiin, kuiskasin ja lähdin kävelemään takaisin kotia.

(Nykyään)
Kävelin koulusta kotia. Kaikki ympärilläni huusi kuollut. Kuollut. Kuollut.
Opettaja oli pakottanut minut tekemään äitienpäivä kortin, vaikka hän tiesi että äiti oli kuollut. Tein kortin itkien. Kävelin hautausmaalle. Äidin haudalle. Laskin kynttilän ja istuin sen viereen. Tuijotin hautakiveä kuvitellen mitä elämä olisi jos äiti olisi vielä elossa. Alkoi olla jo pimeää, kun tajusin olleeni haudalla monta tuntia. Nousin kankeasti ja lähdin kotia. Olin saanut äidin haudalla miettiä rauhassa. Nyt olin asiasta varma. Juoksin kotiin ja etsin paperia ja kynää. Otin kynän käteeni ja aloin kirjoittamaan.
"Rakas mummi.
Olen valehdellut ja esittänyt sinulle siitä asti kun äiti kuoli. Minulla ei ole oikeasti yhtään kaveria, kun kerroin meneväni kavereille, menin äidin haudalle. Esitin pirteää ja onnellista, aina kun lähdit iltaisin huoneestani pillahdin itkuun ja nukahdin itkien. Istun usein äidin haudalla, nykyään olen istunut siellä vielä enemmän. En halunnut loukata sinua joten valehtelin. Anna anteeksi mitä nyt teen. Minulla on niin ikävä äitiä. Olin tänään äidin haudalla ja päätin toteuttaa sen, jonka olin suunnitellut ajat sitten. Ethän ole vihainen?
Rakkain terveisin, Pikku tyttösi, Liisa."
Laskin paperin pöydälle ja menin keittiöön. Palasin iso veitsi kädessä. Otin viestin pöydältä ja puristin sen nyrkkiini. Työnsin veitsen rintaani.
Katselin ruumistani katon rajasta. Vieressäni enkeli hoputti minua valoon. Mummi tuli kaupasta ja huomasi ruumiini. Hän koitti sykettä, sitä ei enään ollut. Hän huomasi lapun nyrkissäni ja avasi sen. Kyyneleet valuivat hänen poskilleen kun hän luki sitä.
"Älä itke." minun teki mieli sanoa, mutta minulla ei ollut enää oikeutta siihen. Vaari oli kuollut ennen syntymääni ja äiti kuoli kun olin pieni. Nyt olin vienyt itsekkäästi ainoan läheisen ihmisen, joka mummilla enää oli. Olin niin kovasti halunnut äidin luokse. En ollut ajatellut mummia ollenkaan, kun tein itsemurhan. Tämä oli lyhyen elämäni itsekkäin teko. Olin jättänyt mummin yksin, vaikka olin luvannut puristaa hänen kättään kuolinvuoteella. Jos minulla oisi vielä ollut tunteet oisin itkenyt. Enkeli tarttui käteeni ja veti minut valoon.


Kommaa? ;D

Oi<3 Nyt tuli tippa linssiin, syyksi voidaan lukea että tarina on koskettava ja mä olen toivoton itkupilli Mutta ihanan tarinan oot tehnyt, kaunista. Muutamia kirjoitusvirheitä löytyi, ei häiritsevästi.

Juu, kiitti ;D Pari kirjotus virhettä sinne tais eksyy...

juu tossa alussa munkin silmiin pisti pari kirjotusvirhettä, lopussa niitä ei sitten näkynykään melkein yhtään. ihan vinkkinä sanon et kannattaa oikolukea tarina kirjottamisen jälkeen vielä kerran tai pari, koska niitä virheitä sattuu ja ne on helppo sitten saada kitkettyä sieltä pois. c;
sisällöltään kyllä hyvä ja hyvin kirjotettu, vaikka aiheeltaan tälläsiä tarinoita on aika monta.
loppu oli ehkä vähän liian nopee mun makuun, siinä ois vielä voinu olla enemmän kuvailua ja vähän sitä pitkittämistä.

Yhyy, kauheen surullista =( Mut niinku hyvä oli.

Kiits ;D

Kiitos <3