RP: Saari kaukana täältä

Chelsea#
- Ai, no onneksi olkoon vain, onnittelin tyttöä.
Huomasin nyyhkytyksestä hänen itkevän.. Minäkin kuuntelin lokkien laulua joka kuulosti pikemminkin riidalta jostain reviiristä tai jostain.
Kaivan repustani nenäliinani ja annan Aprilille yhden niistä:
- Tässä, luulen että olet sen tarpeessa, samalla se sama apinan poikanen joka oli saanut minulta persikan meni Aprilin luo ja hymyili hänelle, varmaan yrittäen piristää 'voi kun söpöä' ajattelen.

Jan-Crishter

* Kuorin varovasti puun kuorta, ja lopulta kaarnan alta paljastuu vaalea, alaston pinta. Jatkan kovertamista, mikä ei tuota suuria hankaluuksia, sillä tästä kohtaa puun pinta alkaa pehmentyä. Tarkastelen aikaansaannostani. Meitä ympäröivä vesi ei näköjään ole täysin juomakelvotonta, sillä se ei aiheuta kasveille värivirheitä tai riko niiden solurakennetta. Sen sijaan puun "nahka" tuntuu hieman hauraalta. Se tarkoittaa, että vesi on tavallista suolaisempaa.
Suolaista, joskin juomakelpoista vettä siis. Jos nämä kasvit pystyvät sitä elääksensä hyödyntämään, pystyvät mitkä tahansa orgaaniset eliötkin - kuten vaikkapa me kolme survivoria. Ylettömiin sitä ei kannata kuitenkaan tankata, paljon suodattuneempaa nestettä saa esimerkiksi nestetasoltaan rikkaista hedelmistä - kuten persikoista.
Apina olallani kyllästyy touhuihini. Se loikkaa mukanani alas puusta, minkä jälkeen mokoma lähtee kiitämään kohti tyttöjä. Apina ennättää näiden luo ja sieppaa ketterästi persikan äsken itkeneen tytön käsistä. Minä katselen tilannetta puuhun yhä nojaten, oikeastaan vain parin metrin päästä, ja taidan jopa hieman naurahtaa. *

~April

Otan tytöltä nenäliinan.
-Kiitos, sanon itku kurkussa.
Katselen apinaa, joka hymyilee minulle. Silitän sitä päästä.
-Olet sinä aikamoinen veijari, sanon hiljaa hymyillen.

Chelsea#
Naurahdan pienesti apinalle Aprilin edessä
- Se taitaa pitää sinusta, totean hymyillen.
- Mitä jos lähdettäisiin tutkimaan tätä saarta, olisi kiinnostavaa tietää mitä tältä saarelta mahtaa löytyä, voidaan samalla etsiä jokin sopiva lepopaikka jossa yöpyä, ehdotin.
Huomaan tulenkin alkaneen sammua.

~April

-Selvä, sanon. -Mutta, tavarat voi varmaan jättää tähän.
Nousen seisomaan ja hymyilen apinalle ja se kiipeää olkapäälleni.
Annan sille toisen persikan, jonka otan maasta.

Jan-Crishter

* Tuli ei hiekkapohjalla, varsinkaan kostealla, pääse tosiaan leviämään, tuumaan tyttöjen touhuille ja käännän katseeni taas ylläni aukenevaan lehvistöön. Yläpuolellani ja itse asiassa melko lailla kaikkialla ympärilläni - ympärillämme - istuu joukoittain apinoita. Se ei ole mikään ihme, ovathan ne luonnostaan uteliaita eläimiä - eikä tällä saarella näy ihmisen kädenjälkeä.
"Hei", sanon yhdelle pienelle apinalle, joka loikkaa syliini. En osaa edes arvailla, mikä minussa niitä niin kiehtoo, ellei sitten tukkani, mutta annan asian olla. Aggressiivisina otukset voivat kylläkin olla hyvin vastentahtoisia, ja leviäähän jo niiden puremankin kautta ties mitä sairauksia, joille minun ihmisen immuniteettijärjestelmäni ei valitettavasti mitään voi. Tämä lauma näyttää kuitenkin melko hyväntahtoiselta.
"Haluaisitkos, sinä kiltti apina, johdattaa minut reviirillenne?" hymyilen eläimelle ja varovasti rapsutan sitä leuan alta. Suunnitelmani on yksinkertainen: jos käyttäydyn vaarattomasti ja ystävällisesti, apinat eivät koe minua uhkana. Silloin saatan seurata niitä niiden majapaikalle, joka tietenkin roikkuu tuoreista hedelmistä ja koostuu loistavista piilopaikoista. Ja kaikkihan tietävät, että lauman keskellä saalis ei ole yhtäläisessä vaarassa kuin yksin liikkuessaan - tai yöpyessään. Aivan - apinat myöskin herättävät minut, jos jokin vaara uhkaa. Täydellistä?
Katsahdan tyttöjä, jotka alkavat hyvästellä leiriään. Toivon, että he älyävät olla mahdollisimman hiljaa - eivät kai he tosissaan ole lähdössä kahdestaan tuonne viidakkoon? Ilman asetta? Mietin, pitäisikö minun sanoa heille jotain - saattaa nimittäin olla, että jos he nyt lähtevät ilman suunnitelmaa vaeltamaan keskelle tuntematonta viidakkoa, näen heidät viimeisen kerran. Omatuntoni ei antaisi minulle ikinä anteeksi.
En voi huutaakaan, tai apinat tulkitsisivat sen vihamieliseksi eleeksi. Voi pyhä Mikael, en kai minä voi antaa heidän häipyä? Ainoa toivoni on, että he itse älyävät tulla tänne päin. Katsahdan tyttöihin rantaviivan yli ja siristelen silmiäni auringossa. Josko onnistuisin nappaamaan edes katsekontaktin... *


// Huppps vähän pitkä, mutta täynnä asiaa!

Chelsea#
Olin juuri jättämässä ns. leiripaikkaamme. Kuulin jonkun apinan huutavan minulle kuin yrittäisi saada huomioni. 'Ääh, mitä nyt?' ajattelen.
Käännähdän taakseni ja näin kuin näinkin apinan takanani. Katsoin hämmentyneenä apinaan ja se alkoi viittomaan jotakin mistä en saanut selvää..
- Mitä oikein yrität sanoa? kysyin.
Apina huomasi etten ymmärtänyt sitä, joten se alkoi piirtämään rantahiekkaan jotakin 'fiksu apina' ajattelin. Piirroksessa oli paljon puita. Sitten älysin:
- Viidakko! Mutta mitä siitä?
Apina alkoi taas piirtämään jotain viidakon viereen.. Piirrokset näyttivät panttereilta ja sitten se piirsi pääkallon ja muutakin.. Mietin hetken:
'Eli siis viidakko ja panttereita, viidakossa on siis panttereita ja yleensä pääkallonmerkki tarkoittaa vaarallista aluetta.. Tai ainakin kaupungissa oli sellaisia kylttejä tietyillä alueilla eli siis voi päätellä että..'
- Eli siis yrität sanoa, että viidakko on vaarallista aluetta ja se on täynnä verenhimoisia panttereita..?
Apina katsoi minua hyväksyvän näköisenä. Sitten se myös osoitti niemen toiseen päähän ja pyytäisi minua seuraamaan.
- April, tule tänne ,sanoin ja viitoin häntä tulemaan luokseni.

// Nyt mullakin alko inspaa )

~April

Juoksen Chelsean luokse.
-Mitä nyt? kysyn ihmeissäni ja katson apinaa.
Silitän toista apinaa, joka istuu edelleen olallani.

Chelsea#
- En tiedä uskotko minua, kun sanon että tämä apina juuri kertoi minulle, että tuo viidakko johon olimme suuntaamassa on vaarallista aluetta, joka on täynnä verenhimoisia panttereita eli jos menemme sinne tulemme todennäköisesti päättämään päivämme, selitän.
Ajattelen miksiköhän apina haluaa auttaa meitä...
- Ja nyt tämä apina haluaa meidän seuraavan sitä.

~April

-Tämä alkaa olla jo autoa, sanon, mutta lähden seuraamaan apinaa.

Jan-Crishter

* Tytöt lähtevät seuraamaan laumastaan poikennutta apinaa. Seison edelleen vähän matkan päästä heistä ja toivon, etteivät he tee mitään hätiköityä. Minulla on yhä pieni apina sylissäni - joka on kaikesta päätellen päättänyt jäädä siihen pitemmäksikin aikaa - ja suurin osa lopusta laumasta kiipeilee lähelläni puissa. Kunpa tytöt eivät nyt vain pelästyttäisi apinoita tiehensä...
Tyttöjä johdattanut pikkuapina loikkii ohitseni metsään ja kiipeää ilmeisesti emonsa syliin. Hienoa, ajattelen, ja jään katsomaan, kun tytöt seuraavat sitä luoksemme. *

~April

Seuraan apinaa lauman luokse. -Onpa iso lauma, ajattelen ja katson hämmästyneenä.
Säpäsähdän äkkiä, kun näen jonkun pojan isytuvan puussa.
-Ja minä kun luulin, että me ollaan ainoita täällä, ajattelen miettivästi.

// Ei Jan-Crishter istu puussa, vaan nojaa siihen!!

Jan-Crishter

* Toinen tytöistä huomaa minut ja apinan. Ensimmäisen kerran saan tilaisuuden katsoa tätä kunnolla: hän näyttää kovin nuorelta, ja ainakin hän on itkenyt, sen näkee punoittavista silmistä. Hän on varmaankin menettänyt jonkun läheisensä onnettomuudessa, tai sitten koko tilanne on kenties vain säikäyttänyt tuon. Voi raukkaa.
"Shh", kuiskaan katseeni apinoissa, sillä olen nyt kääntynyt melkein selin tyttöihin. Vilkaisen olkani yli ja täsmennän: "Älkää säikyttäkö niitä pois." *

//Huuuups, en muistanu ;_;

~April

Katson poikaa ja kuiskaan tälle.
-Ei tietenkään, ne on niin kivoja otuksia. Hymyilen ja tunnen kuinka hymykuoppani nousevat pintaan.

|| anteeksi kesto, olin mökillä o.o toivottavasti pääsen mukaan :D

Joshua -

Kaikkialla näkyy vain mustaa ja päässä jyskyttää. Ajatukset pyörivät ympäri päässäni nopeaan tahtiin niin etten saa niistä itsekkään kunnolla selvää. Vain sen verran olen ymmärtänyt että lentokone on pudonnut mereen ja makaan jossakin pehmeässä. Lopulta tajuan että pimeys voisi vaihtua valoksi jos jaksaisin avata väsymyksestä raskaat silmäluomeni. Raottaessani silmiäni niihin osuu kirkas valo ja irvistän ja puristan silmät uudestaan kiinni. Raotan niitä kuitenkin uudestaan ja avaan kokonaan kierähtäen samalla vatsalleni.
Hetki sitten olen uinut jotenkin sekavassa tilassa rannalle ja nyt makoilen sillä vedenrajassa johon lopulta tuuperruin kokonaan. Muistan vielä senkin verran että poskeani koristaa jonkinlainen haava ja vasen käsi on kipeä.
Nostan pääni ylös ja katselen ympärilleni. En näe ketään ja voihkaisen koska minusta tuntuu että taidan olla ainoa selviytynyt. Vaivalloisesti vääntäydyn vielä istumaan ja lopulta seisomaan. Hoipertelen hetken paikallani lähtien sitten kävelemään eteenpäin.

// Siinä missä toinen tulee, toinen lähtee. Jatkakaa toki, itse en siis pääse tänne kuluvan
kuukauden aikana ollenkaan. Mutta no panic, Jan-Crishter voi vaikka jäädä... tsekkailemaan
rantaviivaa... tai jotain vastaavaa?

|| voih, damn. No mutta, katotaa nyt eteneeks tää sit ihan kauheen pitkälle loppujen lopuks .. käyn kattelemas joka päivä vähä^^

// Back
Chelsea#
Katselen laumaa ja heidän pesäpaikkaansa. 'Hienolta näyttää apinoiden tekemäksi' en tietenkään luullut apinoita tyhmiksi, mutta silti tämä on upea paikka. Näen pojan nojaavan johonkin puuhun, katsahdin kyseiseen puuhun ajatellen 'jaa, emme näköjään olleetkaan ainoat ihmiset täällä' Sitten istahdan johonkin kivelle, sillä jalkojani kirveli yhä ne jäljet, jotka puskat olivat aiheuttaneet aikasemmin.. Katsahdin taivaalle ja huomasin, että aurinko alkaa laskea...

Jan-Cristher

* Annan tyttöjen mennä edeltäni metsään ja käännän itse katseeni takaisin rannalle. Olen melko varma, että kuulin niemen takaa hiekan vaimentamia askelia. Varovasti pieni apina edelleen olallani irrottaudun metsän reunsta ja käännän selkäni muille.
Niemen takana on kuin onkin vielä joku. Hämmästyn aidosti, sillä turmasta on jo melkoisesti aikaa, alkaahan aurinkokin pikkuhijaa laskea, ja mies on vasta nyt raahautunut rannalle - tai sitten hän on herännyt vasta. Hän on kuitenkin ollut koko iltapäivän juomatta mitään - ellei sitten ole uidessaan saanut keuhkoihinsa merivettä - ja aurinko on paahtanut melkein hiekankin sulaksi. Hänen täytyy olla pyörtymäisillään.
Tämän ajatuksen myötä ymmärrän, etten minä, saatikka tytöt, ole juonut itsekään mitään. No, se olisi helposti hoidettu, puuthan ovat kookoksia väärällään.
Nyt hän varmaan näkee minut. Jos hän nyt vain jaksaa nostaa katseensa. Yritän näyttää mahdollisimman epävilliltä, sillä mies varmaan pelästyy minut nädessään ja kuvittelee minun olevan saaren alkuasukas. Onnekseni olen pukeutunut sentään tavalliseen T-paitaan ja sortseihin, jaloissani on jopa kengät. Kauhukseni tajuan kuitenkin apinan istuvan edelleen olallani ja ihastuneena tutkivan hiuksiani. Nostan sen äkkiä viereiseen puuhun. *

Chelsea#
Katselen punoittavaa taivasta ja ajattelen ''Onkohan saarella muitakin ihmisiä vai oliko se poika viimeinen selviytyjä..'' Jalkojen kirvely alkoi jo helpottaa.. Nousin ylös ja lähdin hitaasti kävelemään. Yskäisin ja huomasin kurkkuani kuivaavan. Otan rinkkareppuni selästäni (olin ottanut sen mukaan ennen leiristä lähtöä) otin novelle friss pulloni ja otan huikan siitä. Sitten seuraan apinoita vielä syvemmälle metsään tai viidakkoon tai mikä ikinä nyt olikaan...

// Kylläpä ketuttaa, että tämä jäi jäihin. Löytyykö enää pelaajia? //

//Heii, nii muaki :/ Mä ainaki haluisin jatkaa tätä !

Hei ihanat ihmiset! Jos jatkatte, ottakaa mut mukaan! Lupaan käydä aktiivisesti, rakastan haaksirikkoropeja! Please, onegai <3 Voin tehdä lomakkeenkin heti.

// No, nyt kun täällä on näemmä viimeisen 5 kk (...) aikana jonkinlaisia elonmerkkejä ilmennyt, katsotaanpa uudestaan: anyone up for this?

Me! Me! Joo, vaan 6 päivää sun jälkeen :D Odottelen täällä, mut hei onko kuvaa pakko olla kun.... mullei oikeestaan oo.