RP: Long ride

Joy #

"Huh. Toivottavasti Wolfie osaa ajaa, jos näin nopeat kiihdytykset on arkipäivää", sanon naurahtaen. Sydämeni nimittäin pomppasi melkein kurkkuun kun poika yhtäkkiä kaasutti.

Sophie #

-Mulla oli aika tavallinen todistus... sanon: musa, liiksa ja kässä kypä. Sit yks ysi, loput kaseja ja oli siä 2 seiskaakin. Wolfie, entä sun todistus? kysyn mietteissäni.

//Olin koko viikonlopun Vaasassa niin en voinut ropettaa...

Joy #

"Vähän hyvä. Mulla oli äidinkieli ja kirjallisuus ysi, samoin musiikki ja historia. Käsityöt kasi. Liikka kasi. Matikka seiska, fysiikka ja kemia kasi. Biologia ja maantieto kasi ja näin tämä luettelo sitten jatkuukin", sanoin. Ihme hikari. Naurahdin. Itse olisi kiva olla hikke, en vain ollut kun en ollut saanut 'maailman tärkeimmän' - ja kamalimman, aineen lahjoja. Matikka oli minulle niin vaikeaa. "Niin Wolfie, taidat olla ainoo joka ei ole sanonut mitään?" sanoin ja rypistin otsaani kysyvästi.

Wolfgang

* lähes kirjaimellisesti jäätyy kuullessaan Sophien kysymyksen. Puree hammastaan ja kaartaa pihatieltä päätielle, jossa aurinko vielä sulattelee yön kastetta. Katsahtaa takapeilistä(*) tyttöön ja kiittää onneaan, että pitää silmillään peililaseja. "Hmm jaa", mutisee epämääräisesti mukamas tyhjänä avautuvaan tiehen kovastikin keskittyneenä. "Ei sen erikoisempaa, musiikki nyt tietenkin..." kiertelee näennäisen rennolla äänellä, mutta vaistomaisesti painaa taas kaasua ja auto nytkähtää arvaamattomasti. "Huppps.." mutisee ja saattaa kaaran taas hallintaansa. "Hitto, missä kunnossa tämäkin tie, vaikka pitäisi olla varakasta asuinaluetta. Hmnh, no, Der? Sinä se et sitten tainnut saada sitä seiskaa korotettua, vai? Mikäs siinä niin tökki? Epäreilua, minusta kun tuntui, että sinä ahkeroit koko vuoden.. Olisit sanonut, niin olisin tullut tekemään kokeen puolestasi", virnistää. "Tai te muut, tuliko onnistumisia?"*

* kai avoautoissakin pitää takapeili olla?

Sophie #

''Joy en oo hikke! Ne asiat vaan jää mun päähän'', sanon tälle hieman naurahtaen.
''Wolgang, äläs kiemurtele!'' sanon Wolganille samalla, kun auto nytkähtää.
Kaivan laukusta upo uudet turkoosit merkki-lasit.
#Ei näidenkään säästämiseen menny, kuin 10 kuukautta # ajattelen.

// Edelleenkään Joy ei sanonut sitä ääneen hikeksi, olkaa tarkkana. Mutta sovitaan nyt että sano. :D


Joy #

"No sehän ois just kiva. Mä saan automaattisesti huonon numeron niistä aineista, joiden opettajat vihaa mua", sanon. Niin, moni opettaja todellakin vihasi minua. Se ei ollut hauskaa, enkä edes teinnyt miksi he niin tekivät. Se saattoi johtua isästä...

"Äh, ei jaksa puhua enää koulusta. Se on niin... kuivaa", mutisen yrittäen vaihtaa puheen aihetta. Asia ykkönen, Wolfie ei selvästikään halunnut kertoa koenumeroitaan. Eikä hänen todellakaan mikään pakko ole. Toiseksi en itse jaksa enää ajatella koulua pitkään aikaan, kun se nyt kerran oli ohi. Olin kyllä itse ottanut asian puheeksi... hyvä minä!

Päätän puhua jostain asiasta, ja sitten en puhukkaan. Hienoa. No, keksitäänpä uusi puheenaihe. Hmm... Katsahdan Sophien laseja. "Vähän hienot lasit Sophie!" sanon iloisesti hymyillen ja kaivan omat mustat wingman aurinkolasini ja asetan ne nenälle.

"Ja kuski, voisitko ajaa hieman suoremmin, oli tie kuoppainen tai ei. Taksimittari raksuttaa, enkä todellakaan aio maksaa teille siitä, että tulen autosairaaksi", sanon näytellen nirppanokkaista hienoa leidiä turkis olalla ja timantit kaulassa. Naurahdan vähän ja jätän kasvoilleni leveän hymyn.

/// Toki ja onkin. :D Ainakin meidän kuplassa on.
//// Mä en siks yleensä laita mun tyypin ajatuksia mitenkään erikoisesti, koska yleensä melkain kaikki sitä roolausta on sen tyypin ajatusta. Joskus aika harvoin laitan sen jotenkin toisella tavalla. Se on vaan mun tyyli johon oon tottunu.

Sophie #

''Oi kiitti, ei näihin tarttenukkaa kerätä, ku 10 kuun viikkorahat, sanon naurahtaen:
''sullakin on tosi hienot.'' hymyilen.
''Sää oot kyllä sitten hauska tyyppi'', sanon Joylle ja kikatan.

Wolfgang

* Liikunta, musiikki, matematiikka, saksa, fysiikka ja vielä musiikin stipendi, kertaa ahdistuneena mielessään. Ja kemia, jos jaksan tehdä sen yhden itsenäisen ennen kesän puoltaväliä... On juuri avaamassa suutaan, kun Joy tämän onneksi päättää vaihtaa puheenaihetta. Saa tosin tästä uudestakin lieviä väreitä niskaansa ja toivookin, ettei kukaan huomaa pientä printtiä tämän aviatorien sangoissa.
"Sori, mutta tässä mennään kilometriliksalla, ja mitä koukkuisempi tie, sitä parempi minulle", tokaisee kuivalla äänellä ja samassa muistaa senkin ikävän seikan, että joutuu omasta pussistaan kustantamaan matkaan palavat polttoaineet. Katsoo peilistä takapenkkiläisiä, joiden kikatukselle ei sillä hetkellä jaksa pistää paljoakaan painoarvoa. Siirtää huomionsa nopeasti kuitenkin Deriin, joka ei ole sanallakaan kommentoinut tälle todistuksestaan. Kohottaa varovasti toista kulmaansa ja vilkaisee miestä sivusilmällään. Der kyllä ponnisteli koko loppuvuoden ihan niska limassa... miettii kummissaan. Hän ei opinnoiltaan päässyt edes katsomaan koulujen välistä, perinteistä ja opiskeluaikamme viimeistä matsia, jossa MINÄ löin kunnarin... hieraisee niskaansa. Vai... opiskeliko hän sittenkään? Katsoo taas takapeiliin ja pistää merkille, että Evannakin on ollut oudon hiljainen.*

Joy #

"Se on geeneissä", nauran. "Ja älä kuule yhtään yritä siinä Wolfie..." naureskelen vielä. Olen sitten hetkisen hiljaa katsellen kaukaisuuteen, kunnes yhtäkkiä vasempaan käteeni iskee se sama, outo ja inhottava kipu. Kuin joku pistäisi isolla puukolla ja pyörittelisi puukkoa haavassa veri tirskuen. En sano mitään.

Olin vain hiljaa tuskani kanssa. Vihasin sitä. Aina parhaalla hetkellä kummallinen kipu iski. Joskus pahempana, joskus lievempänä, mutta se satutti. Puraisin huultani ja puristin vasenta kättäni kädelläni. Katoa, katoa, katoa, ajattelin ajatuksissani. Katselin vaihtuvia maisemia puristaen kättäni, toivoen kivun vain katoavan ikuisuuteen. Mikä minua vaivasi? Mistä kipu johtui? Se oli ollut minulla kauan. Kauan.

Der#

#Äh, en kehtaa kertoakkaan, että huonoin numeroni oli äidinkielen vitonen...# ajattelen tympääntyneenä. Pyörin penkilläni, kuten aina kun joudun istumaan pitkään.

// Tarkoituksenani oli antaa aika kauan hiljaa elelleen ssaarin/Evannan tunkea tähän väliin, mutta kun nyt ei näytä aktiivisuutta olevan, mennään eteenpäin.

Wolfgang

* Naurahtaa, kun näkee Derekin kiemurtelevan istuimellaan. "Mitäs sinä siinä luikerrat", hymähtää ja vilkaisee meistä huvttuneena lasiensa kulmasta. "On siinä kanssa yksi sähköjänis..."
Niin, minneköhän sitten, jarruttaa lähestyessään risteystä. Esikaupunki on pikkuhiljaa alkanut jäädä taakse ja tilalle tullut pitkä moottoritie, joka ajan myötä muuttuisi melko autioksi. Kaartaa ylöspäin nousevaan liittymään, vilkaisee sivupeilistä kaistaa ja kiihdyttää sitten takaisin liikenteeseen. Pitäisi kyllä varmaan ensin päättää, aiommeko yöpyä taivasalla nuotion äärellä vaiko etsiä jonkun... hrr, mukavahkon hotellin. Hieraisee otsaansa. "Hei, Der! Kaivapa sieltä hanskalokerosta kartta. Voitaisiin tässä miettiä, mikä otetaan päivän määränpääksi... vai ratsastetaanko auringonlaskuun, kuten poor lonsome cowboy ja -" onnistuu vilkaisemaan peilistä Joyta, joka puristaa käsivarttaan. "Hei, Joy? Oletko ihan okei, ajanko sivuun?"*

# Sophie

Katsahdan nopeasti Wolfien lausahduksen jälkeen Joy:hyn.
''Hei, mikä sulla on?'' huudahdan ja katsahdan Joy:hyn joka puristaa käsivarttaan.

Joy #

"Ei tässä mitään", sanon teennäisen iloisella äänellä. Yritän keksiä jotain sanottavaa. Äh, loppuisipa kipu pian, yleensä se loppuu nopeasti, toivoin mielessäni. Onnekseni, kipu väheni pian. Se ei kadonnut, mutta väheni, ja saatoin taas olla normaalisti. Hymyilin vähän ja katselin tietä, joka liikkui koko ajan.

Wolfgang

* Ottaa lasinsa hetkeksi oikeaan käteensä ja katsoo peilin kautta Joyta kunnolla silmiin. "Kaikki varmasti hyvin?" lähettää vielä nopean empaattisen katseen tytölle ja pistää sitten lasit takaisin silmilleen. Aurinko paahtaa täysin pilvettömältä taivaalta. Hymyilee ja nojaa toisen käsivartensa rennosti auton ovelle. Henkäisee keuhkoihinsa raskasta asfaltin hajua ja ilmassa väreilevää alkukesää. Palaa kuitenkin nopeasti takaisin tilanteeseen ja kumartuukin nopeasti nappaamaan jotain hanskalokerosta Derekin edestä. "Koska tämä Mr. Mystery tässä ei nyt tunnu olevan ihan läsnä, katsokaapas te, arvon daamit, tätä karttaa", nauraa ja ojentaa kartan taakse olkansa yli. "Jokin yöpymispaikka pitäisi keksiä, ei tässä ihan päättöminä ajella... Tai toki voidaan mennä minne tuuli vie. Minä kyllä ehdottaisin, että poiketaan motarilta sen verran, että käydään ostamassa jäätelöt - mitä sanoo raati?" *

EVANNA#
"Minä äänestän jäätelöä", naurahdan ja otan kartan.
"Missä me nyt ollaan?" kysyn käännellen karttaa ympäri.

Sophie #

''Joo jätskille'', sanon ja katsahdan muihin.
''Me ollaan tossa'', sanon Evannalle ja osoitan paikkaa.
''Millaselle paikalle ollaan menossa yöks'', kysyn: Telttailee vai hotellii?

EVANNA#
"Ahaa", sanon hymyillen kiitollisena ja alan katsella karttaa.
"En tiiä, tuliko mitään telttaa mukaan? Se meinaan olisi vähän halvempi ratkaisu, kuin hotelli", naurahdan

Joy #

"Mulle käy ihan mikä vaan", sanon virnistäen. Kipu on jo melkein hälvennyt - onneksi. "Mutta, eikai joku motelli kovin kallis oo? Sellanen toosi pieni, kun ei mulla ainakaan oo telttaa", nauran.

Sophie #

''Mitäs matkan kuski sanoo yöpymispaikasta?'' kysyn Wolfielta ja jatkan kartan lukua.

Wolfgang

* Kuuntelee tyttöjen puhetta mielenkiinnolla. Hymähtää ja ajaa jälleen liittymän kautta tielle, joka vaikuttaa vievän johonkin paikalliseen pikkukaupunkiin. Hiljentää auton vauhtia, kun rajoituksetkin tiukkenevat. "Hmm, jaa..." toteaa. "Jäätelö kyllä käy, se huutaa hep, joka näkee ensimmäisen kaupan tässä syrjälässä", kaartelee teillä, jota reunustavat vanhat puut ja metsikkö. Muistelee kuitenkin joskus käyneensä seudulla ja edessäpäin olevan pieni kaupunki, jossa paikalliset käyvät ostoksilla. "Ja, no, minulle on kyllä ihan sama, missä yövytään. Hotelli tai motelli, niissä on tietenkin lapsiperheitä, emmehän me muunlaisiin pääisiskään...", mittailee tietä katseellaan. "Teistä en tiedä, mutta minä en jotenkin ole hirveän sinut pikkulasten kanssa, johtunee varmaan siitä, että olen perheen ainokaisena tottunut hiljaisuuteen. Mutta jos teitä karmii viettää yö taivaan alla, mikäs siinä. Kyllä täältä varmaan suht rauhallisiakin yömajoja löytyy. Ja siitä teltasta. Auton takakontissa on kyllä kymmenen hengen retkeilyteltta - aivan, äidit eivät voi koskaan olla liian huolehtivaisia, vai?" *

EVANNA#
"Minä kannatan teltttaa, säästetään ainakin näin aluksi rahaa?" kysyn hymyillen ja alan katsella maisemia etsien kauppaa. Ulkona on suorastaan hiostavan kuuma, vaikka avoautolla olemmekin liikkeellä.

Joy #

"Mulle sopii teltta", sanon hymyillen ja lisään vielä: "Ja jäätelö myös.. mums." Naurahdan ja kiristän poninhäntääni. "Mun äiti ei edes varmaan tiedä, että oon täällä. Tai tietää se, mutta ei se ehdi ajatella", naurahdan taas.

Sophie #

Nyökkään. Katson karttaa.
''Lähimmän kaupan pitäisi olla n. 20 kilometrin päässä ja lähimmän leirintäalueen n.60-80 kilometrin päässä.'' sanon hieman uneliaasti.

Wolfgang

* Huoahtaa mielessään, sillä muisteli kaupungin olevan paljon lähempänä. "Ja pah", tuhahtaa peililasiensa takaa, "me mitään leirintäaluetta tarvita. Päivää on vielä pitkälti jäljellä, ja joskus pitäisi perillekin päästä. Ja seikkailemassahan täällä ollaan, vai kuinka? Katsotaan nyt, kunhan päästään edes kaupunkiin asti - ostetaan sieltä jotain purtavaa ja jatketaan matkaa. Eikö olisi hauskaa ajaa tämä päivä melkolailla 'yhteen sinfoniaan', eli niin pitkälle kuin päästään, ja sitten kun väsyttäisi, etsittäisiin lähin ranta tai rauhallinen alue nuotiopaikaksi? Tämän kaupungin jälkeen meidän pitää joka tapauksessa vaihtaa tielle, jolla ei juuri muita autoja tule vastaan - vain kivierämaata ja karuja luonnonrantoja! Pojat, kunpa aurinko ei tänään laskisi pilvien taakse!" *

Derek#
"Niin", mutisen ja yritän pysyä paikallani. Tuntuu että juoksisin mielummin auton vierellä, kuin istuisin tässä. Yritän keskittyä maisemiin, mutta ajatukseni harharilevat takaisin epämukavaan liikkumattomuuteen. Käännän tahallani mieleni kuluneeseen kouluvuoteen. Muistan, miten olin yrittänyt pysyä mukana... Jossain puolessa välissä olin antanut olla.