Kyyhkyspoika (my 1st story)

Sirkus saapui Pariisiin keväisenä päivänä auringon noustessa. Se saapui samalla tavoin kuin kevät itsekin, nousi yhdessä yössä kuin esikot maan alta. Illalla kun aurinko sammutti valonsa ja kaupunki asettui yöhön, kukaan ei vielä tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan. Ja jos ilmassa olisikin ollut pieni aavistuksen häivä, ei kukaan sitä huomannut. Ja aamulla se oli tullut. Siellä se seisoi, kaupungin laidalla, ylpeänä ja värikkäänä sinistä taivasta vasten. Lapset huomasivat sen ensimmäisinä; jo aikaisin aamulla resuisten vaatteiden ja likaisten pienten jalkojen joukko kierteli sitä uteliaina, ihaillen. Se kaikki oli heille uutta ja ihmeellistä ja kuinka taianomaisia olivatkaan kauniit sirkusvaunut ja punavalkoinen kangas. Teltta kohosi aukion ylle, kohti taivasta kuin sadun linna ja laiha viiri hulmusi kauniisti pilviä vasten. Vähitellen ihmisiä kerääntyi sen ympärille, ja niin myös minä.
- Hyvät naiset ja herrat, isokokoinen mies kultakirjaillussa frakissa kuulutti, - tervetuloa! Sirkus Franqoise on täällä ja vain teitä varten! Ensimmäinen näytös kello kahdeksantoista, toinen kello viisitoista ja iltanäytös kello kahdeksantoista! Liput viisi frangia! Älkää jättäkö tätä tilaisuutta käyttämättä, sillä mitään tälläistä ette ole koskaan ennen nähneet!
Käänsin päätäni takakenoon ja kohotin katseeni taivaalle. Yritin hahmottaa sen kaiken, sisäistää sen. Mutta se oli niin upeaa ja valtavan kaunista, ettei se mahtunut maailmaani. Mies oli aivan oikeassa, mitään sellaista en ollut koskaan ennen nähnyt. Kuulin ihmisten kuiskivan ympärilläni, sirkus oli puheenaihe koko kaupungissa. Ostin lipun ja astuin sisään hämärään telttaan.
Se oli sisältä aivan kuin oma maailmansa hajuineen ja väreineen. Puinen aita kiersi areenaa ja tunsin sahanpurun tuoksun. Areenan yllä, aivan katonrajassa, oli trapetsi jossa roikkui köysiä ja pieni keinu. Ihmiset tungeksivat ohitseni ja katsomot täyttyivät nopeasti. Yhtäkkiä heidän joukostaan erkani tyttö joka tarttui minua kädestä ja veti minut sivuun jotta ihmiset pääsivät kulkemaan.
- Onko sinulla kaikki kotona? Jos haluat nähdä näytöksen, sinun on mentävä istumaan eikä seisoa siinä kuin mikäkin aasi! hän moitti minua.
- Anteeksi, minä vain... sopersin. Olin unohtunut ajatuksiini, kuten minulle joskus käy. Tyttö kallisti päätään ja katsoi minua pitkään. Hänellä oli yllään kimaltavat siniset trikoot ja pieni hame. Hän oli todella suloinen.
- Et ole tainnut ennen käydä sirkuksessa? hän kysyi ja katsoi minua pää yhä kallellaan. Pudistin päätäni nolona. Tyttö hymyili suloisesti.
- Sitten pääsetkin seuraamaan näytöstä paraatipaikalta! hän ilmoitti ja lähti johdattamaan minua väkijoukon halki. Tyttö vei minut areenan toiselle laidalle, istumaan sen oven viereen josta esiintyjät tulevat lavalle.
- Odota! Mikä sinun nimesi on? huudahdin kun hän aikoi lähteä.
- Saat tietää sen pian, hän virnisti ja katosi verhon taakse. Jännitys tiivistyi, ja vähitellen puheensorina hiljeni.
Lopulta verhon takaa keskelle areenaa asteli sama mies, joka oli kuuluttanut esitysaikoja ulkona. Tällä kertaa hänellä oli päässään vielä korkea silinterihattu.
- Tervetuloa! Bienvenue, messeurs-dames! hän tervehti ja kumarsi melkein lattiaan asti. Mies esitteli itsensä sirkuksen johtajaksi monsieur Franqoiseksi ja kehui tulevaa esitystä maan parhaaksi ja ennennäkemättömän upeaksi, mutta minä en pystynyt keskittymään. Mitä tyttö oli tarkoittanut sillä että saisin tietää sen pian? mietin. Näytös alkoi, ja vuorollaan lava täyttyi mitä mielikuvituksellisimmista esityksistä. Pistin merkille, että useimmat esiintyjät olivat samoja; he olivat vain vaihtaneet vaatteita. Heidän yhteistyönsä oli kuitenkin saumatonta, ja heidän tekojaan kauniipana koin heidän vahvan luottamuksensa toisiinsa, joka paistoi läpi jokaisesta tempusta. Ja he olivat hyviä, sitä en voinut kieltää. Olin jo melkein unohtanut tytön häikäistyessäni kirkkaista valoista ja mahtipontisesta musiikista, mutta sitten monsieur Franqoise saapasteli uudelleen lavalle kuuluttamaan seuraavan esiintyjän.
- Ja nyt, hyvät katsojat, hän venytti jännitystä taitavilla sanakäänteillä, - on illan päätähden vuoro! Saanko esitellä, kuvankaunis, luonnonlakeja rikkova, hämmästyttävä akrobaattimme Mimi!
Rummut pärisivät korviahuumaavasti ja jossain joku kuului veivaavan posetiivia, kun valokeila pysähtyi verhotun oviaukon eteen. Kaksi punaisiin pukeutunutta apupoikaa riensi vetämään verhot sivuun, ja Mimi hypähteli areenalle valtaisien suosionosoitusten saattelemana. Hän oli vielä kauniimpi kuin äsken, kun valot saivat hänen pukunsa säihkymään ja musiikki sävytti hänen jokaista liikettään. Tyttö -Mimi- niiasi yleisölle ja silmänräpäyksen ajan, tai ehkä vain kuvittelin, hänen silmänsä tavoittivat katseeni. Ja hän hymyili.
- Ota kiinni jos saat, hänen silmänsä tuntuivat sanovan. Sitten hän nousi tikkaille ja alkoi kiivetä kohti katonrajaa.
Ahaa, akrobaatit ovat siis ne jotka temppuilevat ilmassa, ehdin ajatella kunnes tajusin mitä hän aikoi tehdä. Rummut pärisivä, ja Mimi heittäytyi köysien varaan. Olisin halunnut ottaa hänet kiinni, estää häntä putoamasta, mutta hän vain hymyili ja potkaisi lisää vauhtia keinulleen. Yleisö henkäisi kun hän heittäytyi tyhjän päälle, otti viimehetkellä kiinni laudasta jaloillaan, roikkui siinä ja keinui kauniisti edes takaisin käsivarret levitettyinä. Minä seurasin hänen notkeaa, sorjaa hahmoaan kun hän hymyili ja heittäytyi mitä uhkarohkeammin uudelleen ja uudelleen köysiensä varaan. Hän oli kaunis, kauniimpi kuin miljoonat kyyhkyset, kun hän levitti kätensä ja huumaantunut yleisö taputti hänen kauneudelleen ja taitavuudelleen. Ja mitä enemmän häntä katselin, sitä enemmän hän alkoi muistuttaa lintujani; joka kerran kun hän taivutti jalkojaan, kun hän keinui edes takaisin ilmassa, minä olin näkeväni kuinka valkeat sulat kasvoivat hänen käsivarsistaan, jotka olivatkin linnunsiivet. En olisi yllättynyt, jos hän olisikin muuttunut kyyhkyseksi, levittänyt siipensä ja pyrähtänyt lentoon, sillä siltä hän näytti. Hän lensi, ainakin omalla tavallaan. Ennen kuin huomasinkaan, aivan liian pian, hän oli hypännyt ilmasta takaisin areenalle ja niiasi valokeilan loisteessa hurraavalle yleisölleen. Hän oli ollut viimeinen esiintyjä, päätähti, vetonaula. Ja niin upea hän olikin, etteivät nuo nimitykset olleet todellakaan liikaa häntä kuvaamaan, pikemminkin liian vähän.
Koko sirkuksen väki saapui suosionosoitusten korviahuumaavassa hälyssä lavalle kumartamaan. Esitys oli päättynyt. He kääntyivät ja palasivat takaisin verhojen suojiin. Monsieur Franqoise kiitti yleisöä ja ilmoitti seuraavien esitysten ajankohdat. En kuunnellut taaskaan.
Sillä minä, joka istuin aivan esiintyjien sisäänkäynnin vieressä, olin ainoa jolle Mimi loi silmäyksen ennen kuin katosi takahuoneeseen. Tällä kertaa en taatusti kuvitellut, hän hymyili vain ja ainoastaan minulle. Ja se hymy oli kuin pieni aurinko joka valaisi koko salin, tai ainakin minun näkemäni salin. Hän oli todellinen tähti, hän loisti kaikkein korkeimpana ja kaikkein kirkkaimpana. Sitten punapukuiset pojat sulkivat verhot ja hän oli poissa. Ihmiset alkoivat purkautua ulos teltasta.
Jouduin virran mukaan noustessani seisomaan ja minua tuupittiin eteenpäin. Hämärän teltan suojista jouduimme takaisin armottoman auringon alle joka iski silmiini ja sai minut siristelemään. Tuttu siro käsi tarttui minua käsivarresta ja veti minut syrjään ihmisjoukosta.
- No, mitä pidit? Enkä ollutkin hyvä? Mimi kysyi ja hymyili sädehtien.
- Olit, todella! Koko esityksen kirkkain tähti, minä henkäisin. Hän hymyili, jos mahdollista, vieläkin suloisemmin.

Linnut jotka lentävät
Veriset jalanjäljet vievät sinut ovelle
Kaikki punoutuu yhteen
kohti loppua

Hei siisti tykkään siun teksteistä paljon, teikä on varmaankin vanha tekijä kirjoittamisessa. Tuota, meikä olen aika uusi täällä enkä tiedä miten homma toimii joten ei teikä millään viitsisi neuvoa meikää hiukan?
Kiitoksia!

Whatever you want

Niin ja kiitos kehuista, en nyt sanois että olen edes mitenkään noin hyvä kirjoittaja kuin väität, tai muutenkaan "vanha tekijä". Aika amatöörejä tässä ollaan, jos vertaa vaikka Hannachun ropenäytteeseen...

No mutta olihan se kaunista Miksi lähdit chatista?

No mutta, tässä oli ihan potentiaalia.

Tämä on yksi niistä teksteistä, jotka tekisi mieli lukea uudestaan ennen palautteen antamista. Jotenkin jäi nimittäin sellainen ikävä olo, että missasin jonkun tärkeän pointin.

Kerronta ja kuvailu on kaunista. Tyylistä tykkäsin varmaan senkin takia, että se liikkuu aika samoilla aroilla, missä itsekin metsästän. Pienehkö mahalasku kuitenkin tuli dialogiin siirryttäessä, joka oli aika karkea kontrasti pehmeälle kuvalulle.

Maneki Neko kirjoitti:

- Onko sinulla kaikki kotona? Jos haluat nähdä näytöksen, sinun on mentävä istumaan eikä seisoa siinä kuin mikäkin aasi! hän moitti minua.
- Anteeksi, minä vain... sopersin. Olin unohtunut ajatuksiini, kuten minulle joskus käy. Tyttö kallisti päätään ja katsoi minua pitkään. Hänellä oli yllään kimaltavat siniset trikoot ja pieni hame. Hän oli todella suloinen.
- Et ole tainnut ennen käydä sirkuksessa? hän kysyi ja katsoi minua pää yhä kallellaan. Pudistin päätäni nolona. Tyttö hymyili suloisesti.
- Sitten pääsetkin seuraamaan näytöstä paraatipaikalta! hän ilmoitti ja lähti johdattamaan minua väkijoukon halki. Tyttö vei minut areenan toiselle laidalle, istumaan sen oven viereen josta esiintyjät tulevat lavalle.
- Odota! Mikä sinun nimesi on? huudahdin kun hän aikoi lähteä.
- Saat tietää sen pian, hän virnisti ja katosi verhon taakse. Jännitys tiivistyi, ja vähitellen puheensorina hiljeni.

Tämä keskustelu toimi juonenkäänteenä ja oli tärkeä tapahtuma. Kaikki tapahtui kuitenkin aika nopeasti - olisin ehkä toivonut samanlaista kuvailua päähenkilön hämmennyksestä ja tuntemuksista, kuin mitä käytit aivan ensimmäisessä luvussa Sirkusta tulkitessasi. Kappaleet on myös ladottu aika samalla kaavalla tsäk tsäk tsäk tsäk ja oho, joko se loppui? Osaat rikkoa lauseita, joten sitä kikkaa voisi tässä käyttää esimerkki:

"Odota! Mikä sinun nimesi on?" huudahdin kun hän aikoi lähteä

VERSUS

"Odota!" huudahtin refleksinomaisesti, kun ymmärsin tytön tekevän lähtöä. "Mikä sinun nimesi on?"

Muutaman kohdan tuolta väritinkin. En tiedä, onko kyse lapsuksista tai mistä, mutta toisto on aina vähän ikävä vieras, eikä repliikkiviivoja ihan minne tahansa voi räiskiä.

Olisi myös ollut kiva kuulla niistä kyyhkysistä vähän aiemmin - mikä niiden merkitys pojalle oli, mitä ne mahdollisesti symboloivat. Sinänsä mielenkiintoinen valinta muutenkin, poika ja kyyhkyset... Tai siis 1800-luvun Pariisissahan tässä liikuttiin? Kyyhkysten voisi olettaa olevan turhan arvokkaita ja ylhäisiä lemmikkejä köyhälle keskiluokalle, ehkä hauskaa pintaa olisi saanut vaihtamalla kyyhkyt rujoihin katupuluihin. Jotka siis ovat kyyhkyjen alaluokkaa. Tai jos pojalla olisi kalliiden valkoisten lintujen sijasta rumia, "viallisia" ja rikkaille kelpaamattomia "hajakappaleita"? Tätä olisi ollut iva avata - vaikka saattoi toki ollakin, että ristiriita oli tavoiteltua ja tarkoitus jäädä vähän hämärän alle?

Hups, nyt meni vähän tuomiopäivänjulistamiseksi. Kunhan muutaman pointin tuolta nostin. Ylipäänsä siis oikein mukiinmenevä teksti, tykkäsin itse asiassa hyvinkin paljon. Ainoa vaan, että älä, hyvä novelisti, lukijaa aliarvioi. Siinä vaiheessa, kun tytöllä kerrottiin olevan räikeät trikoot, varmaan valtaosa lukijakunnasta yhdisti hahmon sirkustaiteilijaan. Sen jälkeen on vain turhaannuttavaa lukea päähenkilön pähkäilyjä, että häh, kuka se oli, mitä se tarkoitti kun sanoi, että saan kuulla nimensä pian.

Uhups, sori. Tämä palaute alkaa haikahtaa turhan negatiiviselta. Ei oikeasti, mielelläni lisää lukisin. Rakastan ihan hulluna kaunista ja rauhallista miljöökuvailuasi, älä anna kiireen syödä tekstiä. Nättiä tekstiä lukee yhtä lailla kuin kauniin maalauksen edessä viihtyy tuijottamassa.

Jatka ihmeessä kirjoittamista, kyllä näitä aina joku lukee.

Puf! Ja hän oli poissa.

Noh, noh. Eipäs nyt traagisoida.

Ihan totta, kyllä kirjoittaminen aina kannattaa.