Tarina. Liian erinlainen tähän maailmaan-

1. luku.
-----------------------------------------------------------------------------

Marssin kotiani kohti nopeaan tahtiin, ettei takanani kulkeva ihminen saisi minua kiinni. Olin yrittänyt varastaa yhdestä kaupasta hametta,ja en ollu älynnyt sitä, että myyjät olivat asettaneet valvontakameran pukukoppiin. Mitä se siellä teki? Miesmyyjät varmaan katselivat kyn tytöt ja naiset vaihtoivat vaatteitaan, just.

Pitelin käsiä korvillani ja tunsin kuinka käteeni taruttiin, se vedettiin pois korvilta, puristettiin kovaa, niin että se sattui. ''Päästä irti, etkö sä älyy et mua ei víttu kiinnosta!'' Kiljuin ja tuijotin äitini vihaisia silmiä. Yritin vetää kättäni irti tämän otteesta. ''Älyytkö et toi oikeesti sattuu?'' Huusin ja mulkaisin äitiäni yhtä vihaisesti, kuin tämä minua.

''Nyt, toi oli viimenen pisara!'' Äitini karjui.
''Olen varottanut sinua monesti, joudut nyt kotiarestiin kahdeksi viikoksi!''
Pyöräytin silmiäni. ''Mä oon jo kotiarestis, etkö sä muista?''
Parahdin ja yritin kiskoa kättäni yhä irti.
''Älä näsäviisastele, ne tuli sen viikon lisäks, jonka jo sait.'' Tämä voihkaisi.
''Mitä sinulla on edes päällä? Katso nyt itseäsi, mikset suostu laittamaan niitä siistejä farkkuja ja T-paitoja joita sinulle ostin? Pukeutuisit edes samoin kuin muut!''

Katsoin järkyttyneenä äitiäni silmiin,
en olisi uskonut että hänkin sanoisi noin.
Tai oikeastaan, ei se järin outoa ollut. Hän kuitenkin esitti aina olevansa reilu ja täydellinen äiti joka hyväksyy kaikki sellaisina kuin on. Mitä páskaa. Eihän hän hyväksy omaa tytärtäänsäkkään.
Pukeutumiseni oli oikeastaan syy miksi minua kiusattiin.
Ainakin suurimmaksi osin, oli niitä muitakin.
''Mä en uskonu et säkin sanoisit noin!'' lauoin takaisin oltuani hetken hiljaa. ''Mitä pahaa tässä on, että pukedun näin?'' Kivahdin.
''Susta mun varmaan pitäis olla yks niistä helvetin massalissuista,
joilla ei oo yhtään omaa persoonallisuutta!'' Kiljuin ja mulkoilin äitiäni murhaavasti.

Hän pudisteli päätään ja katsoi minua henkeään pidätellen,
hän ei selvästikkään tiennyt mitä pitäisi sanoa.
''HUONEESEESI SIITÄ! HETI!'' Hän kiljaisi lopulta,
kun ei keksinyt mitä vastata, näin hän teki aina.
Ei myöntänyt olevansa idiootti, jä väärässä.
Pyöräytin silmiäni ja vilkaisin naapuriimme, joka tuijotti meitä mukajärkyttyneenä.
Hän oli taas kuullut huutomme, mutten välittänyt.
Tälläista mun elämä on, ei siinä mitään peiteltävää ollut.
Äitinihän tässä oli itsensä nolannut, en minä. ''Niinhän mä olin menossakin!.''
Mutisin ja juoksin ovet paukkuen huoneeseeni.

Väänsin oven lukkoon ja lyyhistyin lattialle.
Pitelin käsiäni päälläni, kuin estääkseni muita näkemästä itseäni.
Kyyneleet valuivat poskiani pitkin,
ja tummat silmämeikkini levisivät kyyneleiden mukana ympäri kasvoja.

Pyyhkäisin kyyneleet pois nyrkilläni ja menin istumaan ison,
maasta kattoon yltävän peilini etee.
Otin paperin palasen peilini vierestä,
jossa säilytin niitä. Tarvisin niitä pienempänä jatkuvasti,
nykyään paljon harvemmin.
En vain halunnut itkeä samalle asialle monia kertoja.
Pyyhin silmän alusia paperilla, ei kestänyt kauaa kun paperi oli mustana.
Otin vielä toisen paperin palasen ja pyyhin sillä loput meikkini.

Sekoitin mustia ja pitkiä hiuksiani kädelläni ja nappasin meikkipussini vierestäni.
Tein itselleni ne normaalit, tummat ja vahvat meikit.
Ainut värikäs asia naamassani oli punaiseksi maalatut huuleni.
Nousin seisomaan ja suoristin punamustaa vekkihamettani.
Purin huultani, etten alkaisi taas itkeä.
Nappasin yöpöydälläni komeilevan maljakon käteeni ja
paiskasin se seinää vasten.

Potkin pöytääni jolloin kaikki siinä olevat posliinikoristeet ja lamppu tippuivat maahan rikkoutuen.
Näin purin kiukkuani ja suruani, silloin kun en itkenyt.
Kiljuin ja heittäydyin sängylleni makaamaan.
Painoin tyynyn naamaani vasten ja huusin,
tyyny esti huutoani kuulumasta omaa huonettani pidemmälle.
Pian nukahdin. Aivan kuten tavallista, näin nää mun päivät aina loppui.
En kyllä tiedä, kuinka kauan jaksaisin tätä kiduutusta enää.

--------------------------------------------------------------------------------------
Joo tarina oli gosussa aiemmin, mutta se poistettiin. Koska en jatkanut sitä viikkoon, tyhmää eikö? Olin tehnyt tarinaa 4 lukua, eikä sen pahemmin huvita tehdä niitä heti uuestaan. Ekan luvun etsin harjoitustarinat ketjusta, ja sieltä se onneksi löytyi. Jos vaan saan worddin toimimaan, voisin saada 2. luvun tänne pian. Jos ei, niin alan sitten väsäämään tätä tarinaa uusiksi. Tää luku on varmaan täynnä kirjotusvirheitä, mut en vaan jaksa alkaa korjailemaan niitä.
Tarina on siis ensimmäiseni, jos oneshotteja ei lasketa.

Luku 2. Painajainen joka seuraa sinua.


Puristin peittoa käsilläni ja käperryin pieneen kippuraan tuskissani.
Näin taas sen saman unen.
Siinä kauheassa, tuskallisessa unessa jonka näin useaan kertaan,
olin vielä todella pieni. Vain 4 vuotias.

Keinuin rauhallisesti leikkipuistossa, vanhemmat vierelläni.
Pyysin lupaa mennä hiekkalaatikolle leikkimään, sanoin, että pärjäisin kyllä.
He epäröivät hetken ja nyökkäsivät sitten.
Minä hymyilin ja juoksin hiekkalaatikolle kavereideni luo.
Rakensin jonkin aikaa hiekkalinnaa,
ja sitten käännyin katsomaan vanhempiani päin.

Leveä hymyni hyytyi tasan sillä hetkellä
ja iloiset silmäni täyttyivät kyynelillä.
Huusin, kiljuin, itkin, mutta kukaan ei auttanut.
Kaikki olivat jähmettyneet paikoilleen ja heidän kasvonsa olivat valkoiset kauhusta.

Vilkuilin ympärilleni hädissäni ja itkin.
Nousin seisomaan ja lähdin juoksemaan vanhempiani kohti,
rekka oli suistautunut tieltä ja oli ajautumassa isäni päälle.
Hän ojensi kätensä, ja hymyili, ei iloisesti, vaan surullisena ja suloisena.
''Ann.. Minun pikkuinen Annieni..'' Hän mutisi. Sitten näin punaisen välähdyksen, rekka ajoi isäni ylitse.

Kuului iso rymähdys, kiljumista, nyt muidenkin kuin minun suustani. Veri lensi eri suuntiin. Jokin osa rekassa osui myös minun käteeni, ja siihen uneni loppuikin.

Heräsin omaan kiljumiseeni ja nousin hädissäni istumaan.
Vetäisin ohuen smokkityylisen takkini hihaa ylöspäin ja katsoin rumaa vaaleanpunaista arpea kädessäni.
Vedin takin päältäni sillä minun oli kuuma.
Olin nukahtanut päivävaatteet päälläni.
Aivan normaalia minulle.

Kengätkin olivat jääneet jalkoihini.
Vetäisin pitkävartiset mustat tennarit jaloistani.
Tutkailin hetken tennareissani olevaa punaista kirjoitusta ja
paiskaisin ne sitten lattialle.
Hymähdin ja nousin seisomaan. Lattia narahti allani inhottavasti.

Lähdin sipsuttamaan hiljaa keittiöön päin, sillä jostain syystä äiti säilytti siellä lääkkeitään.
Aukaisin lääkekaapin ja otin sieltä keltaisen purkin. Aukaisin sen ja heitin yhden pillerin suuhuni.

Nielaisin sen irvistäen, se oli nimittäin todella pahaa.
Lääke, jonka juuri nielaisin, oli jonkinlaista kipulääkettä.
Äitini oli antanut sitä minulle onnettomuuden jälkeen, silloin kun vielä ymmärsi minua edes vähän.

Haukottelin ja vilkaisin kelloon. Se oli kolmekymmentäyksi minuuttia yli neljä yöllä. Hymähdin ja lähdin sipsuttamaan huonettani kohti.
Astuin sisään ja suljin oven hiljaa perässäni, ettei äitini vain heräisi.
Heittäydyin sängylleni ja suljin silmäni.
Nukahdin kymmenen minuutin sisällä, ja onnekseni en enää nähnyt sitä samaista unta tänä yönä.


---------------------------------------------------------------------------

Wippee sain worddin auki ja tän toisen luvun tänne C----:

Sori muuten luvun lyhyydestä, en vaan jaksa enää pidentää jo aikoja sitten tehtyä lukua..