Tässä lähelläsi

Tässä lähelläsi
kurssivoidut tekstit by Chisu


Makaan vierelläsi
Mun pieni sydän
sykkii peiton alla

Kaupunki nukkuu hiljaa yön verhomaisessa harsossa. Tähdet ja komeetat hehkuvat kaukana kyberavaruudessaan ja myrskyävä meri tuolla jossain heijastaa sen loputonta väriloistoa.

Tuhahdan hiljaa ja painan pääni vaaleisiin hiuksiisi; tuoksut etäisesti mullalta ja yrteiltä, kukkamaalta ja kastepisaroilta, unelta.

Tässä lähelläsi
on paikka jossa
mun kuuluu olla

Yö on pitkä. Tuulikellot laulavat parvekkeella, soinnut kulkevat mollissa ja luovat täydellisen rauhallisen, joskin surullisen tunnelman. Itken salaa onnenkyyneleitä katsellessani kohoavaa, vaaleaa rintakehääsi ja hymyilen typerästi ajatuksissani.

Ja kun räpäytän silmiäni kahdesti ei ole tuulikelloja. On vain rumat, vääristyneet ja paikoiltaan valuvat kasvot tuijottamassa parvekkeen ikkunasta. Vedän hädissäni henkeä. Hahmolla ei ole muotoa. Sen kasvot valuvat ja luiset kädet naksuvat paikoiltaan venyessään yliluonnollisen pitkään mittaan. Se koskettaa lasia ja puhaltaa huurua, joka leviää kuin kylmän pakkasaamun kuurankukat. Lasi on sumua, sumu haihtuu, se tulee sisälle.
[
i]Ota minut syliisi
enkä enää pelkää
Kiedo siivet ympärilleni
enkä enää pelkää[/i]

"Akira!" Huomaan huutavani, kun paikoiltaan sulavat kasvot ja maata luonnottomasti laahaavat kädet omistava olento lähestyy. Se kallistaa päätään liikaa. Niskanikamat naksuvat ja antavat myöten, kun se kääntää päätään niin paljon, että kohdassa, jossa hetkeä aikaisemmin oli otsa on nyt nauravat huulet. Se korahtelee, sätkii ja kaatuu lattialle nauraen verta paksujen, haljenneiden huuliensa välistä. Tunnen kädet ympärilläni ja pääni painetaan vasten vahvaa rintakehää. Mutta Kento, minä näen sen silti. Näen, kun se tukehtuu nauramaansa vereen, korahtelee ja sätkii oman vartalonsa tekemässä helvetissä. Painajainen sulaa lattiaan.

Mutta lähelläsi en enää huuda. Painaudun tiukemmin vartaloasi vasten ja uskallan jopa raottaa silmiäni katsoakseni, kun mielikuvitukseni irvikuva kohottaa luisia sormiaan, parahtaa viimeisen kerran ja sulattaa silmänsä verellä. Punainen, höyryävä neste valuu pitkin verkkokalvoja ja kasvoja, jotka liimautuvat vartalon sulettua lattiaan. Mutta mitään siitä ei jää jäljelle, kun uusi veriryöppy purkautuu jostain luuttoman kaulan valtimoista ja polttaa kasvot höyryäviksi kuurankukiksi.

"Jää ei ole kuumaa, ei ole kuumaa, ei ole kuumaa..."
"Ei olekkaan", hyssyttelet hiljaa korviini katsoen lievästi säikähtäneenä suuntaan johon minäkin. Kauniit silmäsi eivät kuitenkaan näe mitään. Sinä oletkin terve. Säälittävän paljon minua korkeammalla.
"Kuumaa, kuumaa... Näetkö sen, Akira?"
"Rauhoitu, Kento. Ei mitään hätää, ei hätää. Minä olen tässä. Sulje silmäsi..."

Pehmeä äänesi
Tänä yönä minut nukuttaa
Saanko ikuisesti
tähän jäädä, sua rakastaa?

Kun harhakuvan pinttynyt näky verkkokalvoiltani katoaa uskallan sulkea silmäni joutumatta uuteen painajaiseen. Kuumat suudelmasi kihelmöivät iholla ja kielen korvan alapuolelle taiteilema sydän tuntuu piirtyvän tatuoinniksi.

Hengitän multaa, parvekkeemme yrttiviljelmiä ja rakkautta huuliltasi. Nukahdan sinun uneesi, Akira, ja kuurakukat kuolevat kärsien tuulikellojen lempeissä soinnuissa.